Alas, alemmas, maankamaralle oli niin kovin pitkä matka.
Yhdessä pudoten, lähekkäin ja silti erillään, yksilöinä ja erottamattoman yhtenäisinä. Tämä oli tärkein tehtävämme koskaan. Muodostelman etäisyyksien koordinointi oli täydellisyyteen hiottua syöskyessämme alaspäin.
Ada katseli ymparilleen vanhassa kesämökissään metsän keskellä. Kuinka hän rakastikaan mökillä olemista! Ikkunalaudalle putoilevien sadepisaroiden rentouttava poljentaa, vanhaa lepotuolia mökin parhaassa paikassa: länteen päin avautuvien erkkeri-ikkunoiden vieressä. Ei katumelua tai naapureita. Mökki oli paras paikka lukemiseen, rentoutumiseen, mietiskelyyn ja päivätorkuille.
Joka viikonloppu mökin pihaan ajaessaan – jopa silloinkin kun säätiedoitus lupasi jatkuvaa sadetta. Ada päättäväisesti sulki työasiat ja huolet pois mielestään, keskittyen nauttimaan luonnosta ja rauhasta ilman keskeytyksiä. Monet Adan ystävistä pitivät häntä outona; eksentrinen oli heidän ilmaisunsa. Muiden sanavalinnat ollivat haavoittavampia.
Odottamattomat esteet olivat merkittävä uhka muodostelmallemme. Ne voitiin välttää vain uhraamalla osa ryhmän jäsenista lähitulevaisuuden kartoittamiseen.
Mutta jos uhreja tulisi liian monta, fuugan kokonaisuus muuttuisi. Sitä emme voineet sallia.
Sade yltyi. Uudenlainen rytmi rummutti ikkunaruutuja. Ada rentoutui kuuntelemaan. Skyenflank. Nousten istumaan Ada katseli ympärilleen hämärässä huoneessa täysin vakuuttununeena kuullemastaan sanasta. Ada oli yksin huoneessa. Ehkä hän oli torkahtanut?
Skyenflank, niin outo sana. Mitähän se voisi tarkoittaa? Mökin kirjahyllyssä oli vanha sanakirja, mutta skyenflankille ei löytynyt merkintää. Se ei kuitenkaan kuulostanut uudelta sanalta. Sähköttömässä mökissä ilman nettiyhteyttä Ada ei voinut tarkistaa sanan merkitystä kännykästäkään.
Ada kirjoitti sanan muistikirjaansa ja alkoi systemaattisesti tulkita sitä. Flank saattaisi viitata pihvilihaan tai johonkin, joka oli skyenin puolella. Skye-saari oli meressä Skotlannin lähistöllä, mutta tuntui kaukaa haetulta. Hajamielisesti Ada piirteli muistikirjan sivulle.
Sade jatkui. Ada hymyili ajatellessan kuinka mökin pieni kotipuutarha sai vettä suoraan taivaalta. Vahva sisäinen tarve kasvattaa ainakin osa omasta ruoastaan oli toinen asia jota Adan ystävät eivät oikein ymmärtäneet. Ympäröivän luonnon monimuotoisuus ja oma osallisuus siihen oli tärkeää, mutta vaikeampaa asetella sanoiksi.
Ihaillen sadepisaroiden muodostamaa pitsiä ikkunaruuduissa, Ada antoi ajatustensa vaeltaa veden elintärkeisiin ominaisuuksiin. Ilma vettä ei olisi elämää – se oli kuin taikaa.
Olet vakavassa vaarassa. Sinun täytyy paeta välittömästi, koska meitä ei ole tarpeeksi taistelemaan tätä uhkaa vastaan!
Hän ei ymmärtänyt viestiä! Kokoonpanooamme on muutettava.
Sadpisaroiden poljenta muuttui jälleen. Ada alkoi naputtaa muistikirjansa kantta, pohtien pystyisikö hän toistamaan rytmin tai ainakin osan siitä. Päällekkäisten rytmien vaihtelu teki rytmin seuraamisen kovin vaikeaksi. Pian Ada totesi myös rytmin kirjoittamisen olevan mahdoton tehtävä, monimutkaisuus myös esti rytmin pilkkomisen pienemmiksi paloiksi. Harmi, että Adan muusikkoystävä, jonka tarkoituksena oli vierailla mökillä viikonloppuna, oli juuri nyt soittamassa keikalla. Hän olisi varmasti nauttinut kokemuksesta. Ada yritti tallentaa sateen musiikkia puhelimeensa, tietäen että muusikkoystävä innostuisi kuulemastaan. Tallennuksen laatu oli pettymys, mutta ehka ystävä saisi siitä joitakin ideoita.
Ada tunsi olonsa levottomaksi. Tämän kadenssin ymmmärtäminen oli jostain syystä erittäin tärkeää, siitä Ada oli aivan varma. Sitten hän nauroi itselleen liioittelun vuoksi. Täällä sateet tulivat ja menivät. Muut ajattelivat maan luoteisosaa jatkuvasti sateisena, vaikkei se ollut totta. Ada ei muistanut koska sade olisi jatkunut koko päivän.
Nojaten tyynyihin Ada päätti rentoutua ja nauttia sateesta niin kauan kuin se kesti. Pilvien välissä oli jo näkyvissä sinistä taivasta.
Missä muut ovat? Puhallettuna pohjoiseen, kun vastanoussut tuuli halusi kokeilla voimaansa? Sehän on mieletöntä! Tällä kertaa me häviämme!
Ada sulki silmänsä. Yhtäkkiä hän oli huolissaan, peloissaan. Sana skyenflank ja liekkien nielemä maailma täyttivät hänen mielensä. Mistä se saattoi tulla? Hän nousi istumaan ja katsoi ympärilleen. Takassa ei vielä edes ollut tulta, eikä missään jälkeäkään savusta. Ada harkitsi puuliiterissä käymistä. Takkatuli täydentäisi sadpäivän nautinnon. Ehkä hetken päästä, pian, kun sade lakkaisi. Toistaiseksi torkkupeitto riitti peittämään hartiat ja pitämään hänet lämpimänä.
Tällä ihmisellä ei ole mitään mahdollisuutta paeta palavasta metsästä, jos hän ei lähde juuri nyt! Lukumäärä on ainoa vahvuutemme! Liekit nuoleskelevat jo tämän metsän kaakkoisosaa tien molemmin puolin.
Yhtäkkiä Adan mielen täytti palava tarve tietää, oliko sanalla Skyenflank mitään merkitystä. Intuitioon luottaminen oli Adalle melko uusi asia, joten hän harkitsi vielä hetken ja sitten nousi tuolistaan. Sade oli yltynyt, mutta Ada ei halunnut sateenvarjoa, vaan halusi tuntea sateen ihollaan. Astuessaan ulos Ada henkäisi yllätyksestä sadepisaroiden osuessa iholle ja päälaelle. Vahva ymmärrys Skyenflankin tarkoituksesta täytti hänen mielensä. Se oli konsepti, liian abstrakti ja kokonaisvaltainen mahtuakseen yhteen sanaan, silti täysin ymmärrettävä.
Kuuletko minua? Sano että kuulet! Annan henkeni saadakseni tämän viestin sinulle!
Ada katsoi ylös ja hymyili sateelle, levittäen käsivartensa syleilläkseen sadepisaroita. Hän toivoi voivansa kiittää pisaroita henkensä pelastamisesta. Nopeasti Ada nappasi avaimet ja puhelimen, vilkaisten ympärilleen mökissä kyynelmilmin, kenties viimeisen kerran. Hän rakasti mökkiään niin kovin paljon. Mutta nyt hänen oli paettava.
Nina's Notes 